Ed Suominen kirjoittaa, että on ihmeellistä kuinka vanhoillislestadiolaisuudessa usein ylistetyllä lapsenuskolla tarkoitetaan nimenomaan sitä, että on uskottava vain sokeasti, liikoja kyselemättä.
Hän lainaa Rachel Held Evansia, joka toteaa että se joka puhuu lapsenuskosta näin, ei ole luultavasti koskaan tavannut oikeaa lasta. Nimittäin jokainen joka on viettänyt lapsen kanssa edes viisi minuuttia tietää että lapsi kyselee ja paljon.
Raamattu kehoittaa kieltämättä muutamissa kohdissa lapsenuskoon, mutta silti ei voi sanoa että Raamattu kehoittaa olemaan kyselemättä ja kyseenalaistamatta. Päinvastoin, Raamattu kehottaa kehittymään ja etsimään, esimerkiksi seuraavissa kohdissa:
Hepr. 6:1 "Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan,"
Paavali varoittaa korinttolaisia väärästä lapsellisuudesta:
1. kor. 13:11 "Kun olin lapsi, minä puhuin kuin lapsi, minulla oli lapsen mieli ja lapsen ajatukset. Nyt, kun olen mies, olen jättänyt sen mikä kuuluu lapsuuteen."
1. kor. 14:20 "Veljet, älkää olko ajatuksiltanne lapsia. Pahuudessa olkaa kehittymättömiä, ajattelussanne aikuisia."
Tessalonikalaisiakin hän kehottaa kriittisyyteen:
1. Tess. 5:21 "Koetelkaa kaikkea ja pitäkää se mikä on hyvää."
Vanhoillislestadiolaisuudessa vedotaan usein seurakunnan erehtymättömyyteen, koska seurakunnalla sanotaan olevan Pyhä Henki. Raamattu kehottaa hylkäämään tällaisenkin henkiin vetoamisen, eikä nielemään purematta kaikkea mitä sanotan Hengen puheeksi. Näin apostoli Johannes varoittaa
1. Joh. 4:1 "Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja."
Raamatun mukaiseksi lapsenuskoksi nimitetään siis sellaista mikä ei ole lainkaan lapselle tunnusomaista, eikä edes Raamatun mukaista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti