maanantai 9. syyskuuta 2013

Ei suinkaan ainoa "ainoa oikea"

Miksi vanhoillislestadiolaisuus olisi ainoa pelastukseen vievä tie? Liike jäsenineen uskottelee usein itselleen ja muillekin, että se opettaa ja elää Raamatun mukaisesti, toisin kuin ne kaikki muut. Tämä on kuulemma osoitus elävästä uskosta.

Minä en ole enää aikoihin voinut niellä väitettä liikkeen erityisestä raamatunmukaisuudesta. Mitattiinpa raamatunmukaista elämää sitten rakkauden kaksoiskäskyllä, Raamatun yksityiskohtaisilla elämänohjeilla (Vanhan tai Uuden testamentin ohjeilla, tai niiden sekoituksella) tai hengen hedelmien näkymisellä (ilo, rakkaus...), liike ei eroa muista liikkeistä, eivätkä jäsenet eroa muista ihmisistä.

Ainoa ero näyttää olevan elävä usko. Ei elävä usko Kristukseen, vaan elävä usko siihen, että vain tässä joukossa pelastuu. Usko omaan itseensä. Ei ihme, että liike täyttää aika hyvin kollektiivisen narsismin kriteerit. Liikkeen jäsenten reaktio liikkeen kritisoimiseen on hyvin samankaltainen kuin narsistisen henkilön reaktio kritiikkiin. Kritisoida kuulemma saa, mutta aina on väärä aika, paikka, tapa ja henkilö, kun kritiikkiä esitetään.

Jos tuntuu hienolta olla siinä muutaman kymmenen tuhannen pelastuvan joukossa, samalla kun miljardit muut ihmiset ovat matkalla kadotukseen, kannattaa palauttaa mieleen se fakta että miljoonat muut ihmiset ympäri maailmaa ajattelevat täsmälleen samoin: että he ovat niitä harvoja pelastuvia ja sinä vanhoillislestadiolainen veljeni ja sisareni olet matkalla helvettiin muiden vääräuskoisten kanssa. Heidän perustelut omalle pelastukselleen ja omalle ainutlaatuisuudelleen ovat yhtä kestävät tai kestämättömät kuin vanhoillislestadiolaisuudenkin väitteet.

Suominen korostaa, että on kummallista kuinka liike korostaa oman oppinsa olevan ainoa oikea, kun liike ei kykene edes olemaan yksimielinen itsensä kanssa. Puhujat eivät osaa päättää haluaako Jumala kaikkien pelastuvan vai ei, he puhuvat silti vakuuttuneesti molemmista näkökulmista totena. Jotkin asiat ovat olleet syntiä vuosikymmeniä sitten, mutta nyt ne hyväksytään. Liikkeen oppi parannuksesta ja Jumalan lapseksi tulemisesta on sellainen, jota liikkeen perustajat eivät koskaan kokeneet. Liike opettaa toisin kuin ne, joita se pitää oppi-isinään. Onpa seuroissakin monesti kaksi peräkkäistä saarnaa jotka eivät yhtä aikaa voi olla tosia.

Suominen käsittelee muutamia muitakin kirkkoja ja uskonnollisia liikkeitä, jotka väittävät samalla tavalla olevansa ainoita pelastuksen kehtoja. Yhtäläisyyksiä vanhoillislestadiolaisuuteen on pilvin pimein. Itse asiassa jo alkukirkon aikana eri uskovaiset ryhmät kilpaa väittivät olevansa se ainoa oikea ja pitivät muita harhaoppisina.

Tässä makupaloja siitä, mitä ainoilla oikeilla kirkoilla on tarjota, kuulostaako tutulta?

Kirkko, joka kutsuu itseään vaatimattomasti Jumalan valtakunnaksi. Heidän pääuskomus on että he ovat ainoa tie taivaaseen, ainoa oikea kirkko ja Kristuksen ruumis. He eivät pidä kristillisestä hyväntekeväisyydestä, vaan pitävät niiden tekijöitä sidottuina ihmisinä, jotka yrittävät teoilla taivaisiin. He rohkaisevat jäseniään kritisoimaan muiden kirkkojen käytäntöjä, oppia, tarinoita ja vikoja. Oman joukon yhteisöllisyyttä puolestaan hehkutetaan rajattomasti. Kuuliaisuus omalle kirkolle on luonnollisesti ehdotonta. Omaan ajatteluun ja pohdiskeluun syyllistyvä ja näiden ajatusten julkituoja joutuu sivuraiteille.

Kirkko, joka ei suostu kutsumaan itseään muulla nimellä kuin Kristuksen kirkko. Onhan se ainut oikea Kristuksen kirkko. Sillä on tiukka suhtautuminen oikeaan oppiin ja erimielisyyksiin. Seurauksena lukuisat hajaannukset. Jäsenten kanssa ei voi käydä järkeviä uskonnollisia keskusteluja, koska heidän asenteensa on alusta alkaen se, että vastapuoli on väärässä ja matkalla helvettiin. 

Kirkko, jossa ulkopuoliseen suhtaudutaan kärsivällisesti ja ystävällisesti vain siksi, että hänet saataisiin käännytettyä ja pelastettua. Normaalia syvää ystävyyssuhdetta ei siis ulkopuolisten kanssa kehity. Kärsivällisyyttä taas ei löydy niitä kirkon jäseniä kohtaan, jotka alkavat kyseenalaistaa kirkon oppeja. Jopa vasta kirkkoon liittyneiden kysymyksiä kohtaa vihamielinen reaktio, puhumattakaan elinikäisistä jäsenistä. Kyseenalaistaja savustetaan aina loppujen lopuksi ulos. Väärässä olemisen pelko tekee kirkon jäsenet vihamielisiksi. Ex-jäsenien mukaan pelko on kirkossa kaikkialla. Jos pelastus riippuu siitä oletko jokaista piirtoa myöten täysin oikeassa tulkitessasi Jumalan sanaa, on luonnollista että pelkäät kaikkea mikä uhkaa illuusiotasi.

Kirkko, joka uskoo edustavansa suoraa jatkumoa Jeesuksen ajan apostoleista lähtien, ja olevansa siksi ainoa oikea kirkko. Vain heillä on taivaan valtakunnan avaimet, jotka Jeesus antoi apostoleille. Virallisesti kirkko myöntää mahdollisuuden, että muuallakin voi olla pelastusta, mutta liikkeen sisällä raja vedetään selvästi liikkeen ja "maailman" väliin: Me Jumalasta, ne saatanasta. Armoneuvojakin heillä on: ei pitkää tukkaa, ei tanssia, ei elokuvia, ei maailmallisia juhlia, ei esiaviollista seksiä, ei huumeita, ei urheiluseuroissa urheilua...

Kirkko, jonka jäsen alkaa historiaa tutkiessaan ihmetellä miksi kirkko vääristelee omaa historiaansa. Jäsen, joka kysyessään näistä asioista kirkon saarnaajilta ei saa vastauksia vaan syyttävä sormi käännetään häneen.

Erään tällaisen ainoan oikean kirkon ex-jäsen toteaa, että mitä vahvempi on eksklusiivisuusoppi, sitä heikommalla pohjalla teologia. Tämä näyttää pätevän yleensäkin uskonnollisiin liikkeisiin: Jos teologia on vahvalla pohjalla, ihmisiä ei tarvitse pitää kirkossa pelottelemalla heitä ulkopuolella olevalla kadotuksella. Jos teologia ei taas ole vahvalla pohjalla, voidaan ihmiset pitää koossa vain pelolla.

Vanhoillislestadiolaisuus ei ole ainoa liike, joka ei halua kirjoittaa oppiaan tarkasti paperille. Haluttomuus on luonnollista. Kun oppia ei ole kirjattu tarkasti, sitä voidaan selittää parhain päin aina tarkoituksen mukaan: kotimaan tuote ja vientituote erikseen, liikkeen sisälle yhtä ja ulos toista sanomaa. Kun oppia ei ole kirjattu, sitä voidaan kätevästi tarvittaessa muuttaa huomaamatta, ja yhä väittää että oppi on muuttumaton. Sitä on myös helpompi puolustaa, kun aina voidaan vedota että "ei meillä noin opeteta". Kirjaamattomuudella voidaan myös taata, että opin todellinen kirjavuus ei tule ilmi, ja pidetään illuusio yksimielisyydestä, joka on edellytys sille että liikkeen oppi voi muka olla ainoa oikea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti