Kirjoitin äskeissesä postauksessa siitä, että vanhoillislestadiolaisuus vaatii kuuliaisuutta sen omille säännöille. Joku saattaa ajatella, että ei liike mitään sääntöjä ole itse ole keksinyt, se vain kehottaa elämään Raamatun neuvojen mukaan. Toinen taas saattaa ajatella, että mitä väliä sillä on perustuvatko liikkeen opetukset Raamattuun, koska hän ei usko Raamatun olevan sen parempi ohjekirja kuin mikään muukaan tuhansia vuosia sitten kirjoitettu tekstikokoelma.
Ensiksi, liikkeen opetukset perustuvat osin Raamattuun, mutta mielestäni niin vähän että voisi sanoa liikkeen opetuksen perustuvan mm. Raamattuun. Raamattu ei todellisuudessa ole liikkeelle muuta kuin inspiraation lähde muiden joukossa, vaikka se muuta väittää. Toiseksi, minusta sillä on väliä, perustuuko liikkeen opetus Raamattuun, riippumatta onko Raamattu erehtymätön jumalallinen oppikirja kaikesta vai pelkkä satukirja muiden joukossa. Miksi sillä on väliä?
Siksi, että jos liike julistaa Raamatun olevan sen tärkein ohje, niin kukaan ei ainakaan voi sanoa liikkeen huijaavan jos se sitten järkähtämättömästi pitää kiinni Raamatun sanasta. Se pelaa avoimin kortein. Sen jälkeen voidaan vain väitellä siitä onko Raamattu hyvä perusta vai ei.
Jos taas liike julistaa Raamatun olevan sen tärkein ohje, mutta todellisuudessa viis veisaa Raamatun ohjeista tosipaikan tullen, liikettä voi syyttää ihmisten huijaamisesta ja kaksinaamaisuudesta. Tämän taas pitäisi herättää jokaisen epäluulot, piti Raamattua sitten totena tai ei.
Miksi minä uskallan väittää, että vanhoillislestadiolaisuudelle Raamattu on vain yksi kirja muiden joukossa, ja todellinen synnin, oikean opetuksen ja sopivan elämäntavan määrittelijä on liike itse?
Vanhoillislestadiolaisuudessa hyväksytään monia Raamatun kieltämiä asioita. Vanhasta testamentista, muuttumattomasta Jumalan sanasta, löytyy läjäpäin ohjeita joille vanhoillislestadiolaisuus viittaa kinttaalla. Toisaalta liikkeessä taas perustellaan monia sen vaatimia asioita, esimerkiksi ehkäisettömyyttä, samaisella Vanhalla testamentilla.
Uudesta testamentistakin löytyy viljalti ohjeita, joiden rikkominen vanhoillislestadiolaisuudessa hyväksytään. Jeesus neuvoo antamaan omaisuuden köyhille, apostoli Johannes sanoo, että meidän on annettava kahdesta paidastamme toinen sille jolla ei ole yhtään, ja ruoan suhteen on meneteltävä samoin. Kuitenkin liikkeessä hyväksytään omaisuuden kerryttäminen muiden köyhyydestä huolimatta. Toisaalta liikkeessä vaaditaan noudattamaan monia asioita, joita ei voi mitenkään Raamatulla perustella. Raamattu jopa kieltää perusteettomien vaatimusten esittämisen lähimmäiselle, mutta se ei liikettä estä niitä esittämästä.
Usein perusteena Raamattuun perustumattomille neuvoille on vain kuuliaisuus seurakunnalle. Seurakunta siis ajaa Raamatun ohi, kun ne ovat keskenään ristiriidassa. Tämä koskee vaikkapa korvakoruja tai tv:tä. Raamattu kieltää turhat kiellot, mutta seurakunta silti asettaa niitä.
Kun seurakunta määrittää, mikä kohta Raamatusta otetaan ja mikä jätetään huomiotta, ja lisää vielä mielivaltaisesti Raamatusta riippumattomia vaatimuksia, kieltoja ja käskyjä, niin silloinhan seurakunta on ylin auktoriteetti, ei suinkaan Raamattu.
Liike siis toimii hyvin kaksinaamaisesti. Samalla liike toimii hyvin lahkomaisesti. Se nimittäin vaatii kuuliaisuutta todellisuudessa itselleen, seurakunnalle, ja väittää että taivas- ja helvettipaikat jaetaan sen perusteella onko ihminen kuuliainen seurakunnalle ja katuuko ja pyytääkö hän anteeksi rikottuaan seurakuntaa vastaan. Raamatun esittämä Jumala kaivetaan esiin, kun se sopii liikkeen omiin tarkoitusperiin ja tungetaan takaisin pöytälaatikkoon kun se sotii liikkeen kuuliaisuusvaatimusta vastaan.
Liike vaikuttaa minusta vain Jumalan naamarin taakse piiloutuneelta lahkolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti