Vanhoillislestadiolaisuutta tutkiessaan alkaa väkisinkin pohtia, mistä liikkeen eksklusiivisuusopetus sai alkunsa, milloin liike alkoi luulla että vain sen joukossa voi pelastua. Laestadius ei ollut perustamassa yhtä ainoaa oikeaa "Jumalan valtakuntaa" saati mitään herätysliikettä, hän vain saarnasi ihmisille herätystä. Myöskään Raattamaa ei ollut eksklusiivinen vaan hän uskoi että syntien anteeksiantamuksen valta ei ole annettu vain paaville, vaan Herran laumalle, joka on hajallaan kaikkien maailman kansojen joukossa.
Vanhoillislestadiolaisuuden oppi-isänään pitämä Luther ei myöskään ollut eksklusiivinen. Katolinen kirkko yritti itse asiassa nujertaa mielestään harhaoppista Lutheria vetoamalla hyvin vanhoillislestadiolaismaisiin asioihin: siihen että vain yhdessä kirkossa voi pelastua, siihen että seurakunta ja sen johtajat ovat erehtymättömiä, siihen että seurakunnalle on oltava kuuliainen ja siihen että yhteistä rakkautta ja yksimielisyyttä ei saa rikkoa... Itse asiassa vanhoillislestadiolaisuuden taistelu oman ainutlaatuisuuden puolesta on mielestäni niin samanlaista kuin katolisella kirkolla keskiajalta lähtien, että väkisin alkaa epäillä ovatko SRK:n miehet käyneet Vatikaanissa opintomatkalla (no, tämä on luultavasti pelkkää spekulaatiota, onhan katolinen kirkko heidän mielestään matkalla helvettiin).
Eksklusiivisuus sai ilmeisesti alkunsa lestadiolaisuuden ensimmäisestä hajaannuksesta Raattamaan kuoleman jälkeen 1900-luvun alussa. Kun vanhoillislestadiolaiset ja esikoislestadiolaiset (jotka ainakin nykyään ovat paljon paljon vanhoillisempia kuin vanhoilliset) alkoivat pitää toisiaan harhaoppisina vaikka olivat varmasti kaikista maailman lahkoista lähimpänä toisiaan, niin johdonmukaisuuden vuoksi oli tietenkin muutkin, vielä kauempana olevat uskonnot tuomittava harhaoppisina.
Vanhoillislestadiolaisuudessa yritetään monesti väittää, että Raattamaa oli eksklusiivinen. Tässä on kuitenkin parikin vakavaa ongelmaa. Ensiksikin, Raattamaan säilyneistä saarnoista ja kirjoituksista ei voi sellaista painotusta lukea. Toiseksi, Raattamaa ei ikinä tuominnut hajaannuksen "väärää puolta" eli niitä, joita alettiin nimittää esikoislestadiolaisiksi. Hajaannus alkoi syntyä jo Raattamaan elinaikana, ja Raattaamaa tuki vahvasti nimenomaan esikoislestadiolaisen puolen saarnaajia, vaikka ei tuominnut vanhoillislestadiolaistakaan puolta. Jos siis Raattamaa olisi ollut eksklusiivinen, hän luultavasti olisi ollut tuomitsemassa vanhoillislestadiolaiset helvettiin, eikä esikoislestadiolaisia.
Yksi vanhoillislestadiolaisuuden kummallisimpia piirteitä on se, että niin liikkeen jäsenet kuin sen ulkopuolisetkin tietävät, että liikkeessä opetetaan sen olevan ainoa tie pelastukseen, mutta kuitenkin liike yrittää ulospäin peitellä tätä sanomaa. Suominen ihmetteli tätä yhdelle LLC:n saarnaajalle, joka vastasi että he eivät halua pelotella ihmisiä sanomalla tätä ääneen. Suominen ihmettelee, miten lähetyskäskyä ja Raamatun kehoitusta saarnata ankaraa lakia epäuskoisille tällä tavalla toteutetaan.
Minusta tuo asenne tuo hyvin esille vanhoillislestadiolaisen liikkeen nykytilan. Se on herätysliike joka ei halua herättää ulkopuolisia pelottelemalla heitä kadotuksella. Se on herätysliike joka haluaa nukuttaa liikkeen sisällä olevat ihmiset pelottelemalla heitä kadotuksella. Liikkeessä siteerataan usein opetuslapsi Pietarin sanomaa lausetta "Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat." Pietari kuitenkin tarkoitti tällä juuri yhtä henkilöä, Herraa Jeesusta, eikä mitään seurakuntaa joka olisi ainoa sertifioitu seurakunta.
Juuri samoja kikkoja omien joukkojen pelottelemiseksi käytetään muuten lähes kaikissa muissakin uskonnollisissa liikkeissä, jotka väittävät olevansa ainoa tie pelastukseen. Muutenkin kaikki "ainoat pelastavat" liikkeet tahtovat olla hyvin identtisiä: ainoa ero on, että minä (ja ehkä sinäkin) satuin syntymään vanhoillislestadiolaiseksi.
Minä olen viimeisen vuoden aikana kokenut kaksi keskenään hyvin ristiriitaista tilannetta. Ensimmäinen oli se, kun eräs arvostettu saarnamies joka oli lähetysmatkalla kotikaupungissani saarnasi että "maailma haluaisi väittää että opetamme että vanhoillislestadiolaisuus on ainoa tie pelastukseen, mutta me tiedämme että emme me niin opeta." Toinen oli se, kun eräs vanhoillislestadiolainen veli kieltäytyi tervehtimästä minua jumalanterveellä, kun sanoin pitäväni uskonveljinä ja -sisarina muitakin kristittyjä kuin vanhoillislestadiolaisia. Vaikea noiden näkemysten välissä on olla yksimielinen seurakunnan kanssa, en keksi konstia miten edes teoriassa voisin olla yksimielinen näiden molempien veljien kanssa, jotka kyllä epäilemättä pitävät toisiaan uskonveljinä ja samassa hengessä olevina.
Usein vanhoillislestadiolaisuuden todistelut eksklusiivisuusopin raamatullisesta perustasta kiteytyvät raamatunkohtiin, joissa korostetaan että on vain yksi seurakunta, yksi usko, pieni joukko jne. Kuitenkaan liike ei ole ikinä kyennyt kertomaan miksi juuri se olisi tämä yksi ja ainoa. Syntien anteeksiantamusta saarnataan niin luterilaisessa kirkossa kuin muissakin kristillisissä liikkeissä. Muissa lestadiolaisuuden haaroissa anteeksiantamusta saarnataan jopa tismalleen samoilla sanoilla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa. Kaiken kaikkiaan eksklusiivisuusopetuksen perusteet ovat niin hatarat, että ei ihme että liikkeessä kehoitetaan olemaan järkeilemättä ja todetaan että "uskomiseen se jää".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti