Kun tällaiseen johtopäätökseen on tultu, pitää sille alkaa vimmatusti etsiä perusteita. Yksi yleisimmistä perusteita on siteerata Paavalia, joka kirjoittaa roomalaiskirjeessään: "Niin tulee siis usko kuulosta, mutta kuulo Jumalan sanan kautta." Kuitenkin jos tuota Paavalin lausetta katsotaan ilman ennalta tehtyjä johtopäätöksiä, on vaikea väittää sen tukevan tulkintaa, että usko ei voisi tulla myös lukemisesta.
Paavali nimittäin kirjoittaa muutamaa jaetta aiemmin: "Onhan kirjoitettu: "Jokainen, joka huutaa avukseen Herran nimeä, pelastuu." Mutta kuinka he voivat huutaa avukseen sitä, johon eivät usko? Kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Kuinka he voivat kuulla, ellei kukaan julista?" Hän siis korostaa että usko Jumalaan voi syntyä vain Jumalan sanasta nousevan julistuksen pohjalta. Hän ei ota kantaa onko tuo julistus puhuttua vai kirjoitettua (puhumattakaan, että hän väittäisi, että uskon ratifioimiseksi tarvittaisiin uskovaisen ihmisen julistama synninpäästö.)
Itse asiassa suomalaisessa käännöksessä käytetyn sanan "kuulo" tilalla on useimmissa muissa raamatunkäännöksissä päädytty sanaan "julistus". Tietenkin Paavalin aikaan suullinen julistus oli todennäköisempi tapa saavuttaa käännytettävät, koska aniharva osasi lukea. Mutta Paavali ei pyrkinyt kiistämään kirjoitetun sanan voimaa uskon herättäjänä.
Suomisen kirjassa osoitetaan suoralla sitaatilla myös, että vanhoillislestadiolaisuuden alkuaikojen vahva mies Juhani Raattamaa totesi hänkin ykskantaan, että sekä puhuttu että kirjoitettu sana voivat herättää uskon, kun asiasta niihin aikoihin oli kiistaa. Siten voidaan sanoa, että nykyinen suullisen julistuksen korostus on myöhempien aikojen pyhiä innovaatioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti