Vanhoillislestadiolaisuus, kuten muutkin fundamentalistiset liikkeet, elävät rajanvedosta pahaan maailmaan. Olemme maailmassa, mutta emme maailmasta. Maailma pilkkaa. Maailma vainoaa. Maailman houkutukset meitä ahdistavat. Maailma vie sisaria ja veljiä.
Mikä maailma? No ne kaikki maailman ihmiset, jotka eivät ole vanhoillislestadiolaisia. He ovat läpeensä pahoja ja petollisia. Ryyppäävät ja rellestävät. Harrastavat irtosuhteita ja pettävät puolisoitaan. Valehtelevat ja varastavat...
Miksi rajaa sitten vedetään muihin? Siksi, että jos ympäröi itsensä vain ihmisillä jotka vahvistavat yhteisön syöttämiä uskomuksia, ihminen ei niin herkästi ala epäillä uskomusten todenperäisyyttä.
Samoin sillä tavalla saadaan ihmiset uskomaan, että ei ole vaihtoehtoja. On hyväksyttävä tämä porukka, vaikka siinä olisi jotain huonoakin. Ei voi lähteä, sillä maailma on vielä pahempi. Ja sitä paitsi tämän meidän porukan väitetyt huonot puolet ovat vain maailman pilkkaa, oikeasti tämä on täydellinen.
Jehovan todistajilla on suoranainen kielto ulkopuoliseen sosiaalisuuteen, jopa uskonsa kieltäneisiin sukulaisiin katkaistaan kaikki yhteydenpito. Se tekee lähtemisen erittäin rajuksi prosessiksi. Vanhoillislestadiolaisuudessa ulkopuolisten kanssa kanssakäyminen ei ole yhtä kiellettyä, mutta eipä siihen juuri kannustetakaan. Olenpa minäkin saanut moitteita liian läheisistä väleistä "epäuskoisiin ja uskonsa kieltäneisiin" ystäviini.
Suomisen kirjassa esitetään paloja eräästä mielenkiintoisesta väittelystä eräällä internetin keskustelupalstalla, jossa eräs esikoislestadiolainen jakeli tuomioitaan, ja kun vastaus oli tyly, hän kuittasi sen maailman vainona. Siihen moni kysyi, että miksi kuvittelet maailman vihaavan, tai edes välittävän kun suurin osa maailmasta ei edes tiedä teistä mitään. Olet kuin minäkeskeinen lapsi, joka luulee auringon laskevan ja nousevan hänen tahtonsa mukaan. Sinä tuomitset muut helvettiin, ja me emme sinulle tee samoin, mutta silti sinä väität että maailma vainoaa eikä päinvastoin...
Maailman pilkka on kuitenkin iskostettu niin syvälle vanhoillislestadiolaiseen ajattelutapaan, että liikkeen ulkopuolelta tulevaa kritiikkiä ei kyetä kuuntelemaan vaan usein ihan aiheellinenkin kritiikki kuitataan maailman pilkkana joka vain todistaa, että vanhoillislestadiolaisuus on Jumalan asialla. Toki tätä lähestymistapaa sovelletaan usein myös liikkeen sisältä nousevaan kritiikkiin. Rajaa meidän ja noiden välillä, erottelua tyhmiin ja viisaisiin neitseisiin, on viime aikoina alettu tuoda entistä enemmän liikkeen sisälle, kun liikkeen sisältä kritiikkiä esittäviä on haluttu ajaa marginaaliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti