Hän esitteli tuotoksensa muutamalle tarkasti valikoidulle ystävälleen LLC:ssä (Amerikan SRK) ja SRK:ssa. Hänen keskustelukumppaninsa eivät kuitenkaan juurikaan keskittyneet siihen, mitä hän kirjoitti vaan siihen miksi hän kirjoitti mitä kirjoitti.
Suominen viittaa Winellin tutkimukseen, jonka mukaan "yrittäessäsi saada selkoa omista epäilyksistäsi ja peloistasi, on luonnollista että yrität kääntyä kirkon johtajien puoleen, vain huomataksesi, että he eivät halua kuunnella sinua; se nimittäin saa heidän omat pelkonsa heräämään".
Lopulta Suominen sai kutsun tulla kymmenen LLC:n puhujan kuultavaksi. Siellä sama meno jatkui. Tutkinnan kohteena ei ollut niinkään kirja vaan sen kirjoittaja, jolta muun muassa tivattiin: "oletko sinä uskomassa?" Puhujien mielestä kirjan kirjoittaminen oli merkki kirjoittajan epäilyksistä, ja materiaali tulisi pitää visusti piilossa. Se ei ollut "ollenkaan sopivaa luettavaa kristityille", mutta yhtä vaarallisena pidettiin sen joutumista "vääriin käsiin", sillä joku voisi saada siitä käsityksen, että "Jumalan valtakunnassa on mielipide-eroja".
Yksi konklaavin jäsen kertoi Suomiselle, ettei aio lukea hänen kirjaansa, koska hän ei voisi lukea sitä menettämättä uskoaan. Silloin Suominen ei tiennyt olisiko hän taputtanut herran rehellisyydelle vai nauranut väitetyn uskon onttoudelle.
Joka tapauksessa kahden tunnin väittelyn jälkeen Suomisen puhuttelijat oliva yhtä mieltä siitä, että kirja on tuhottava.
Suominen meni kotiinsa, jossa kahden vuoden epäilykset, pelko ja turhautuminen - jotka kärjistyivät hänen vaientamiseen kirkon toimesta, joka oli kiinnostuneempi nuhtelemaan kuin kohtaamaan totuuden - viimein purkautuivat. Hän vaipui vaimonsa syliin ja purskahti itkuun.
Muutaman päivän kuluttua hän soitti tohtori Pricelle ja kertoi tutkineensa kallisarvoista helmeään tarkkaan, ja tulleensa siihen tulokseen, että kyseessä onkin vain halpa jäljitelmä.
Price neuvoi Suomista välttämään liian nopeaa toimintaa, ja kysyi kaipaako tämä vielä seuroissa saarnattavaa synninpäästöä. Suominen sanoi kaipaavansa sitä, ja Price neuvoi, että hänen kannattaa siinä tapauksessa yhä mennä hakemaan sitä seuroista.
Suominen jatkoi seuroissa käyntiään kuullakseen synninpäästön saarnan, vaikka joutuikin samalla kuuntelemaan paljon myös saarnaa, jonka hän tiesi olevan valetta.
Kaikesta huolimatta Suominen ei voinut enää pyyhkiä mielestään tuon yhden illan muistoa, jolloin totuus oli paljastunut hänelle. Helmeen oli tullut särö, joka ei koskaan tulisi korjautumaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti