Näin me usein kuulemme opetettavan vanhoillislestadiolaisuudessa. On kuitenkin mielenkiintoista havaita, että monet asiat ovat muuttuneet paljonkin. Jopa erittäin keskeiset opetukset ovat muuttuneet matkan varrella. Esimerkiksi nykyään vanhoillislestadiolaisuudessa ajatellaan, että pelastuminen vaatii sen, että uskovainen ihminen saarnaa katuvalle syntiselle synnit anteeksi "Jeesuksen nimessä ja veressä".
Vanhoillislestadiolaisuudelle kiusallista on vain se, että tämä(kin) muuttumaton opetus oli liikkeen alkuaikoina aivan toisenlainen. Laestadiuksen, Raattamaan tai kenenkään muunkaan alkuaikojen vaikuttajien kääntymyksen ei ole kerrottu tapahtuneen uskovaiselta saadun synninpäästön kautta. Päinvastoin, he saivat parannuksen armon kuuntelemalla toisten ihmisten kokemuksia, kuten Laestadius kuunnellessaan Lapin Mariaa, tai pohdiskellessaan, lukiessaan Raamattua tai mietiskellessään Raamatun lauseita, nähdessään Jeesuksen ilmestyvän... eli juuri sillä tavalla, jota nykypäivän vanhoillislestadiolaisuudessa pidetään mahdottomana tapana löytää elävä usko.
Suomisen kirjassa on useita kuvauksia siitä kuinka lestadiolaisuuden alkuaikojen keskeiset henkilöt kertovat omista kääntymiskokemuksistaan, ja lisäksi muutama aikalaisten tekemä kuvaus näiden "merkkihenkilöiden" parannuksen saamisesta. Henkilökohtainen synninpäästö loistaa poissaolollaan. Ainoa pätevä perustelu tälle poissaololle on se, että silloin syntejä saatiin vielä anteeksi uskon kautta, joka saattoi herätä mietiskellessä, lukiessa tai Jeesuksen ilmestyessä. Jumala siis silloin herätti sydämiä aivan itse, kaikkivaltias kun oli. Se siitä muuttumattomuudesta.
Synninpäästön sanat otettiin käyttöön vasta vuosia myöhemmin Raattamaan toimesta. Hän ei saanut erästä synnin hädässä olevaa naista rauhoittumaan millään. Viimein hän kysyi naiselta uskoiko tämä Raattamaan ja kumppaneiden olevan Jumalan kansaa. Kun nainen vastasi myöntävästi, Raattamaa lohdutti häntä sanoen, ettei tämän tarvitse olla huolissaan, sillä hänen syntinsä ovat anteeksi. Nainen tuli hyvin iloiseksi ja kiitti Jumalaa. Kuitenkin, koska tällaista synninpäästöä ei aiemmin oltu käytetty, oli Raattamaakin eräiden lähteiden mukaan vielä tapauksen jälkeen epävarma siitä, tekikö hän oikein luvatessaan syntien olevan anteeksi. Mutta kotonaan hän luki Raamatusta kohdan "Jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi." Sen jälkeen hän vakuuttui, että oli toiminut oikein, ja siitä lähtien synninpäästön sanoja alettiin käyttää laajemminkin.
Joka tapauksessa vaikuttaa siltä, että jos uskovaiselta ihmiseltä saatava henkilökohtainen synninpäästö on välttämätön ehto pelastavalle uskolle, eivät lestadiolaisuuden ensimmäisina edustajina pidetyt miehet omistaneet pelastavaa uskoa. Hehän tulivat uskoon väärällä tavalla. Tästä taas johtuu se, että he eivät voineet myöskään jakaa pelastavaa uskoa eteenpäin. Näin ollen ne, jotka väittävät olevansa heidän kautta kulkeneen uskon edustajia, ja väittävät uskon syntymisen vaativan henkilökohtaisen synninpäästön uskovaiselta ihmiseltä, eivät myöskään omista pelastavaa uskoa. Aika dramaattista, eikö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti