tiistai 13. elokuuta 2013

Vanhoillislestadiolaisuus, Raamattu, Luther - ovatko kaikki oikeassa?

Suomisen kirja käsittelee paitsi vanhoillislestadiolaisuutta niin myös sen tunnustamia auktoriteetteja; Raamattua ja uskonpuhdistaja Martti Lutheria. Vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevä osio on toki yli kolminkertainen verrattuna Raamattua ja Lutheria käsittelevään osaan. Raamattua ja Luhteria luonnollisesti sivutaan jo vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevässä osiossa varsin paljon, mutta enimmäkseen sen tutkimiseksi, kuinka hyvin liike todellisuudessa perustuu näille auktoriteeteille, joille sen väitetään perustuvan.

Vanhoillislestadiolaisuuteen keskittyvän neljännen luvun alussa on muutama ajatuksia herättävä sitaatti:

"Eikö ole vähän epäilyttävää, että ainoa oikea uskonto on juuri se, johon sinä olet sattunut kasvamaan" Rachel Held Evans teoksessa Evolving in Monkey Town

"Suurin osa fundamentalisteista uskoo naiivisti, että juuri heidän uskontonsa on se, joka on säilynyt muuttumattomana Jeesuksen ajoista lähtien" Calvin Mercer teoksessaan Slaves to Faith

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti