Vanhoillislestadiolaisuus väittää edustavansa katkeamatonta jatkumaa Jeesuksesta asti - kuten niin moni muukin uskonnollinen ryhmä.
Olen joskus kysynyt ystäviltäni, että eikö pelastusta voi saada vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolellakin, kun kerran liikkeen käsityksen mukaan Jeesus ja Luther ja moni muukin pelastuivat - paljon ennen kuin koko vanhoillislestadiolaista herätysliikettä oli keksittykään.
Tyypillinen vastaus on ollut, että vanhoillislestadiolaisuus edustaa Jumalan valtakuntaa. Se on Jumalan valtakunnan viimeisin olomuoto ketjussa, jossa ainoa oikea usko on siirtynyt Jeesuksesta meidän päiviimme asti. "Tämän maailman ihmiset" vain ovat kuulemma alkaneet kutsua tätä meidän aikamme Jumalan valtakuntaa vanhoillislestadiolaisuudeksi. Usko sinänsä on sama kuin kaikilla ennen uskoneillakin.
Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että usko siirtyy henkilöstä toiseen henkilökohtaisen synninpäästön saarnan kautta. Liikkeessä jopa opetetaan, että pelkkä kirjoitetun sanan lukeminen ei voi johtaa pelastavaan uskoon (olkoonkin, että tämä opetus on ristiriidassa niiden kanssa, joita liike pitää oppi-isinään). Elävä pelastava usko syntyy vain, jos joku toinen elävässä uskossa oleva ihminen saarnaa synnit anteeksi. Toisin sanoen ainoan oikean pelastavan uskon vaatimuksena on aidon oikean uskovaisuuden katkeamaton synninpäästöketju Jeesuksesta tähän päivään. Siksi on uskomatonta, kuten Suominen huomauttaa, että kenelläkään ei ole hajuakaan miten se ainoa usko siirtyi Jeesuksesta Lutheriin ja miten taas Lutherista Lestadiukseen.
Tämän ketjun katkeamattomuuden pohdiskelu ja tutkiminen ei vanhoillislestadiolaisen opin perusteella pitäisi olla mikään joutavanpäiväinen lillukan varsi. Nimittäin: jos ketju on katki yhdestäkään kohdin niin kaikki on turhaa, meillä tämän päivän uskovaisilla ei ole pelastavaa uskoa. Jos Lapin Marialla ei ollut takanaan katkeamatonta ketjua Jeesuksesta asti, hänellä ei ollut elävää uskoa, eikä hän näin ollen voinut siirtää elävää uskoa Lestadiukselle, joka ei puolestaan voinut siirtää elävää uskoa eteenpäin, ja niin edelleen.
On ällistyttävää kuinka vähän tämä asia kiinnostaa vanhoillislestadiolaisia. Asia, joka ratkaisee pääsevätkö he taivaaseen vai joutuvatko helvettiin. Väkisin tulee mieleen, että onko tämä "ketjuopetus" niin hiekalle rakennettu, että sitä ei uskalleta pohtia, koska sen rehellinen tutkiminen paljastaisi koko opetuksen henkilökohtaisen synninpäästön välttämättömyydestä olevan absurdi. Onhan ketjuopetuksen seuraus se, että vanhoillislestadiolaisten pelastuminen on liikkeen opetuksen perusteella äärimmäisen epävarmaa.
Ed Suominen oli kerran vuosia sitten kirjoittamassa siionin julkaisuun pohdiskelevaa artikkelia siitä, miten usko on siirtynyt Lutheriin asti. Eräs liikkeen historiaa tunteva puhuja oli kuitenkin ilmoittanut, ettei tämmöinen pohdiskelu sovi siionin julkaisuihin. Miksikähän ei?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti