lauantai 10. elokuuta 2013

Vieraantuminen

Jo ennen tuoha nuhteluiltaa Suominen oli tuntenut olevansa vieraantumassa LLC:n uskonystävistään.

Vaikka hän edelleen kuului kirkkoon, hän ymmärsi nyt mitä Price tarkoitti sanoessaan "Kun he näkevät, että joku joka on kerran ollut juuri heidän tilanteessaan, lähtee (kirkosta), se on hirvittävä uhka heidän uskolleen."

Hänen epäilyksensä, hankalat kysymykset ja uskon perusteiden tinkimätön tutkiminen eivät sopineet vanhoillislestadiolaisuuden sosiaaliseen kehikkoon. Perheiden kyläillessä vanhoillislestadiolaisuudessa on tapana jutella "tiestä ja matkasta" eli uskonsisarten ja -veljien kuulumisista ja lestadiolaisuuden erikoisten elämäntapanormien vaikutuksesta arkielämään. Teologiset kyseenalaistavat pohdiskelut eivät sovi tähän malliin, ne rikkovat harmonian. Epäilyksethän ovat syntiä.

Toisinaan Suominen kuitenkin löysi jonkun sielunveljen, joka oli samaa mieltä, ja hän helpottui tajutessaan ettei ole yksin. Samalla hän kuitenkin tuli yhä epätoivoisemmaksi, sillä hän koki olevansa veneestä pois pudonnut matkustaja, eikä toisesta vedessä kamppailevasta kaverista varmasti olisi nostamaan häntä takaisin veneeseen. Ja hänellä oli kuitenkin yhä haave, että hän voisi elää lestadiolaisuudessa, mutta niin, että hän ei joutuisi tinkimään totuudesta.

Suominen epäilee, että myös hänen oma turhautumisensa vaikutti sosiaalisiin suhteisiin uskonystävien kanssa. Häntä vaivasi se, että häntä vaivaavat asiat eivät vaivanneet muita.

Syksyn 2010 kokousta seuranneen vuoden aikana Suominen väsyi uimaan vastavirtaan. Hän ei jaksanut enää tuhlata energiaansa yksipuolisiin yrityksiin saada sosiaalista kontaktia. Uskonystävien puolelta vastaus oli täydellinen hiljaisuus.

Hän ei tiennyt mitä hiljaisuus tarkoitti. Oliko heillä kiire? Halusivatko he antaa Suomisen selvittää itse sotkunsa? Olivatko he vihaisia, loukkaantuneita vai eikö heitä vain kiinnostanut?

Eniten Suomista häiritsi kuitenkin, että tähän sosiaaliseen tyhjiöön joutui myös hänen perheensä; kukaan ei ottanut enää yhteyttä hänen vaimoonsa ja lapsiinsa, joista kukaan ei ollut ilmaissut mitään epäilyksiä tai kyseenalaistuksia. Ennen pitkää tämä uskonystävien etäisyyden ottaminen johti siihen, että myös Suomiset menettivät kiinnostuksensa vanhoillislestadiolaisen yhteisön sosiaalisiin ympyröihin, ja antoivat etäisyyden kasvaa.

Suominen huomasi kuinka ehdollista vanhoillislestadiolainen uskonystävien rakkaus ja ystävyys  oli. Eri tavalla ajatteleva oli kuin spitaalinen, jota tuli karttaa. Näköjään myös hänen perhettään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti